The Imaginarium of Doctor Parnassus 

Harrin valitsema The Imaginarium of Doctor Parnassus on  Terry Gilliamin luoma aikuisten satu. 

Elokuvassa vanhalla, rähjääntyneellä teatterilla tyttärensä, ja parin avustajan kanssa kiertävä vanhus on lyönyt vedon itse pirun kanssa. Tuosta syystä hän joka yö pystyttää vanhan maagisen teatterinsa houkutellakseen ihmisiä luokseen sukeltamaan sielunpeilistä, löytämään tiensä läpi sokkeloisen metsän ajatusten sisimpään kohtaan, mielihaluihinsa ja unelmiensa täyttymiseen. Matkansa varrella ihmiset joutuvat kiusauksien kohteeksi, jos he valitsevat nuo kiusaukset, eikä Parnassuksen auvoa, häviää Parnassus heidän sielunsa itse Belsebuupille.

 

 

   Vanhuksen teatteri kertoo vuosisatoja kestäneestä matkasta. Sen kulahtaneet värit ja tuulen sekä sateen riepomat kulissit kuvaavat myös sen omistajan rappiollista tilaa. Pintaa kiillotetaan öisiin esityksiin, mutta aamun valjetessa todellisuus on tyystin toisin. 

  

Tietokoneella luodut sielunmaisemat ovat onnellisen pehmeitä ja pirun vaaniessa piinallisia. Pienen pojan paetessa vanhempiaan, ilmestyy katsojan eteen pehmeä, herkullinen, melkeinpä tuoksuja tihkuva herkkumaisema. Mikäpä sen oivallisempi maailma kuvastamaan lapsen sielunelämää. Hänet myös alakerran herra jättää rauhaan.

 Rikkaiden rouvien materialistiset unelmat ovat itsestään selvyyksiä. Kuten myös kliseinen äiti Venäjä, jonka helmoihin pahat konnat juoksevat. Tuo muistutuksena vielä(kin) kylmän sodan ajoista. 

 Läpi elokuvan jatkuva lavasteiden ilotulitus ei kuitenkaan syö itse tarinalta tilaa yhtään, 

vaan päinvastoin kantaa sitä läpi elokuvan.

Juonellisesti itse koin The Imaginarium of Doctor Parnassuksen ahdistavaksi. Elokuva oli muutenkin tyyliltään sellainen, jota en itse valitsisi. 

Mutta mitäpä me pienet opiskelijat emme tekisi Hartsan tähden :)